Päivä 2. Vila de Franca-Azambuja 21 km

 Aamulla oli sumuista, kun lähdimme pikkuruisesta huoneestamme taipaleelle. Oli kuin pieniä sadepisaroita olisi putoillut, niin sumuisen kostea oli ilma.

Alkuun pitkin asfalttitietä ja välillä hiekkatielle Junaradan laitaa. Junia meni tiuhaan kumpaakin suuntaan. Pyöräporukoita oli useita liikenteessä.

VP kävi tomaattivarkaissa tienvarren tomaattipellolla. Melko mauttomia, ehkä tomaattiketsupiksi meneviä tomaatteja.

Maisemallisesti ei mitään kiinnostavaa kuvattavaa. 

Iltapäivällä pilvet väistyvät ja aurinko kuumotti kulkijoita. 

Reilu viisi tuntia käveltyämme saavuimme Azambujaan Casa da Rainhaan. Vanha talo ja täällä toimitaan ns. Itsepalveperiaatteella. 

Olo oli hiukan ehkä väsynyt. Aurinko veroittaa omansa.

Muutama kuvakin tuli otettua.

Lissabon-Vila de Franca 32 km

 Olihan kiva taas pitkästä aikaa päästä taipaleelle. Eilen illalla majoittauduimme Olippos orienteen, josta aamulla otettiin suunta kohti pohjoista. Ihana vilpoinen  tuuli siivitti askeliamme, kun kuljimme pitkin vielä hiljaisen kaupungin katuja. 

Nelisen kilometriä taivallettuamme saavuimme 138 kilometrin pituisen Fatima- nimisen reitin alkupäähän. Alkuun seuraamme tätä reittiä. 

Kuljimme Tejo- joen rantasuistossa. Joessa oli melko vähän vettä. Mietiskelimme, olisiko laskuveden aika. Muutamia tiiroja käyskenteli joen uoman reunoilla.

Pikkuhiljaa tuuli häivytti aamun pilvitaivaan ja aurinko paistoi täydeltä terältä. 

Ilma muuttui helteiseksi. Kulkijoiden askel lyheni, sitä mukaa kun lämpö nousi. 

Osan reitistä  kuljimme  pitkospuita pitkin halki laajan luonnonsuojelualueen. 

25 kilometriä taivallettuamme armahdimme itseämme ja hyppäsimme junaan joka kuljetti meidän tänne Vila de francaan.

Maisemallisesti matka oli melko tylsä , joten kuvattavaakaan ei tullut.

LISSABONISTA SANTIAGO DE COMPOSTELAAN

 Kauniisti kukkivat pihan kärhöt, kun valmistelemme lähtöä kenties sille ”vielä kerran” vaellukselle. Jonkin verran  askarruttaa Portugalissa riehuvat metsäpalot ja vielä maailmalla roihuava korona, mikä näyttää jäävän pysyväksi virukseksi maailmalle kuljeksimaan. Näistä huolimatta lähtövalmisteluja on tehty. Lentoliput tilattu ja hotelleja reitin varrelle varattu. Kenkiä testattu ja rinkkojen sisältöä hiottu viimeisen päälle. Mahdollisimman vähän kannettavaa. Vähälläkin tulee toimeen. Sen on oppinut vuosien varrella.

25.8.2022 lähtö junalla lentoasemalle ja lento klo 18.20  Finnairin siivin Lissabonin. 

Päivä 3. CASTELL DE FERRO-ALMERIA

Aamupalan jälkeen pakkasimme pyörämme ja suuntasimme  kohti Almeriaa.

Ajelimme suht' rauhallista N 340 tien reunaa. Yht'äkkiä tie muuttuikin edessämme moottoritieksi, minne pyörillä ei ole asiaa. Ei muuta kuin ympäri ja etsimään uutta reittiä. Paluumatka lähtöpisteeseen  olikin  pelkää alamäkeä.

Uusi reititys rantaviivaa noudattelevaa tietä pitkin. Se oli loistavaa asfalttitietä, jota oli mukava ajella. Ja ne maisemat silmiähivelevän kauniita. Vastaan tuli pyöräporukoita,  jotka tervehtivät päänyökkäyksellä tai käden heilautuksella.

Ympärille levittäytyi satoja, jopa voisi sanoa tuhansia  valkokattoisia kasvihuoneita.

Ihanat hiekkarannat huusivat tyhjyyttään. Kimmeltävä Välimeri rantautui rauhallisin aalloin valkoisille hiekkarannoille.

Eilen illalla pohdiskelimme miten menettelemme matkan jatkumisen suhteen. Koronavirus tulee joka tapauksessa päättämään tämänkertaisen retkemme lyhyeen ja tämä päivä olisi viimeinen ajelupäivä.

Muutamien puhelinsoittojen jälkeen saimme tietoomme suomalaisen miehen, jolla on autopeltikorjaama Alicanten Los Montesinosissa. Hän lupasikin ottaa pyörämme sinne säilöön odottamaan paluukuljetusta  Suomeen.

Almeriaan saavuttiin iltapäivällä reilun sadan kilometrin matkan poljettuamme. Hotellikin löytyi helposti Komootin opastuksella.

Hotellin avulias respa tyttö tilasi meille seuraavaksi aamuksi taksin, johon mahtuisimme pyörinemme.

Aamulla pyörät ja tavarat lastasimme taksiin ja matkasimme parin tunnin ajan kohti Los Montensinosia.

Matkalla oli  poliisiratsia jossa tiedusteltiin matkamme syytä. Taksikuskimme selitti paikallisella kielellä jotain, mitä emme ymmärtäneet, mutta pääsimme jatkamaan matkaa.

 Espanjassa oli yöllä  astunut voimaan ulkona liikkumiskielto. Kaikki rannat, ravintolat ja puistot ym. paikat suljettu.

Hyvin löysimme hallille ja pyörät laitettiin säilöön  ja  jatkoimme taksilla matkaa Alicanteen hostelliin.

Saimme netin kautta järjestettyä lennot Alicantesta Barceloonaan ja sieltä Finnairin siivillä Suomeen.

Matka tyssäsi tällä kertaa kolmeen upeaan ajelupäivään. Kunhan tilanne maailmassa rauhoittuu palaamme varmasti näihin maisemiin.

Päivä 2. NERJA-CASTELL DE FERRO

Korona tiukentaa otettaan myös täällä. Juuri luimme kuinka Espanjassa on julistettu poikkeustila. Melkeimpä itseenkin meinaa paniikki iskeä mitä enemmän Korona virus juttuja lukee. Saapi nähdä kuinka pitkälle pääsemme polkemaan ennenkuin matka tyssää.

Tänään kuitenkin ajelimme Nerjasta tänne Castell de Ferroon, joka sijaitsee Granadan maakunnassa. Kolmisen tuhatta asukasta ja yksi hotelli, jossa yövymme.

Hienoja maisemia koko taival. Enimmän matkaa kuljimme N 340 -tien laitaa. Hyvin leveä reunakaista, jota pitkin oli turvallista mennä, vaikka autot suhahtelivatkin ohi.

Tällä alueella tuotetaan mm. Pohjois-Eurooppaan tulevat vihannekset, kurkut, tomaatit, kesäkurpitsat ja avokadot mm.

Tien varrella ja ylempänä rinteillä näimmekin runsaasti kasvihuoneita toinen toisensa kyljessä.

Ilma oli tänäänkin kelpo pyöräilypäivä, tosin pitkähihainen varustus oli tarpeen.

61 kilometriä ja viisi tuntia.

Kohta päästään syömään ja nukkumaan. Sitä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Päivä 1. TORREBLANCA-NERJA

Ikuisuudelta tuntunut odotus päättyi, kun pyörät saatiin ja pääsimme matkaan. Tapion tekemän maukkaan munakkaan turvin oli hyvä lähteä polkemaan.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuulikin oli vähäinen. Torreblancasta jatkoimme ohi 

Torremolinoksen kohti Malagan rantoja. Kurvailimme punaista pyörätietä pitkin eteenpäin.

Voi vain kuvitella kuinka vilkkaana turistikautena baanalla koheltaa monelaista polkijaa.

Välimeri oikealla puolellamme siinsi kauniin sinisenä. Rauhalliset aallot rantautuivat hiljaa kohisten rantahietikolle. Rannoilla näkyi siellä täällä muutamia auringonpalvojia makoilevan hietikolla.

Ihmisiä oli melkoisen vähän vielä tähän vuodenaikaan, joten pääsimme hyvin etenemään rantabulevardia pitkin. 

Kohtapuolin matkamme jatkui N 340 tien reunaa. Suhahtaen ohitsemme polkivat muutaman polkijan porukoissa ns. Kilpapolkijat.

Matka taittui joutuisasti. Pysähdyimme 50 kilometriä ajettuamme  ottamaan pienen huikopalan, tortillat ja palanpainikkeena cocacolaa.

Seuraavat kolmekymmentä ja risat kilometriä menikin sitten reipasta vauhtia, tarkoituksena päästä perille ennen pimenevää iltaa.

Huikean  mukava ajelu taas pitkästä aikaa. Viisi ja puoli tuntia ja matkaa taittui reilut 86 kilometriä.

Huomenna uudet ajelut.

Odottelua

Kuumeisina, ei koronasta, vaan matkan alkamisen tuomasta odotuksen  jännityksestä istumme ja odotamme.  Odotamme pyöriä, jotka luvattu tuoda aamupäivällä.

Olemme viettäneet muutaman aurinkoisen lämpimän päivän Torreblancassa Hotel Mamassa. Syöty hyvin ja vähän maisteltu Espanjan lämpimän auringon paahtamista punaisista ja valkoisista viinirypäleistä valmistettuja juomia.

Televisiosta vyöryy silmiimme uutisia toinen toistaan järeämmistä  toimenpiteistä, jotka maailmaa kuohuttava koronavirus  on  aiheuttanut.  Vähän jännittää mieltä, miten koronavirus tulee vaikuttamaan meidän matkan etenemiseen.

Italian tilanteen johdosta muutimme matkasuunnitelmaa  ja otimme käyttöön suunnitelman B. Italia jätetään väliin ja suuntaamme näillä näkymin Ranskasta ylöspäin kohti pohjoista.

Reissu ei voisi ilmojen puolesta alkaa paremmissa olosuhteissa. Aurinko paistaa ja mieto myötätuuli siivittää menoamme.