Päivä 6.Tomar-Alvaiazere 31 km

 Viiden tähden hotellin aamiainen tarjoiltiin pöytään. Oli oma tarjoilija, Jose, joka lupasi täyttää kaikki toiveemme. No itse aamiaistarjonta oli suht tavallinen paitsi, että tarjolla oli myös savulohta.  Jose annosteli syötävät kauniisti lautasillemme.

Tästä kokemuksesta selvittyämme lähdimme tämänpäiväiselle reitille, joka lupasi nousua ja laskua. Tänään olimme päättäneet kulkea koko reitin kartan mukaisesti. Emme sooloile omia teitämme.

Tomarin kaupunki jäi taaksemme ja polku johti kanavan vartta ylös metsikköön. Kuljimme pientä, laakeripensaiden reunustama kivistä polkua. Polku vaihtui leveämmäksi kiviseksi hiekkatieksi, joka nousi korkealle mäelle. Muutaman kerran piti pysähtyä haukkomaan henkeä. Aurinko paahtoi armottomasti selkään. tuulenpuuskat välillä vilvoittivat kosteaa pintaa.

Tienvarren viikunapuut levittivät ilmaan makeahkoa tuoksua.

Hiekkatie muuttui kapeaksi asfalttitieksi. Calvinosiin saavuimme kirkonkellojen puolenpäivän soiton tahdittamana.

Baarissa söimme perinteiset kinkku/juusto -sämpylät kokiksen kera. 

Matka jatkui ja aurinko lämmitti.

Vihdoin saavuimme Alvaiazereen hikisinä ja ehkä hieman väsyneinä.

Päivä 5. Colega-Tomar 20 km/31 km

 Aamutaivaalla ei pilviä näkynyt. Normi aamupala, kinkkujuusto sämpylä, jogurtti ja kaffetta kyytipojaksi. Näillä vatsantäytteillä oli lähteminen  baanalle. 

Kovin oli tie ruuhkainen ja kapea. Rekkoja meni jonoksi asti. Rekan  kun näimme  tulevan, niin hyppäsimme tien sivuun, varmuuden vuoksi. Aikamoinen oli tuulahdus, kun iso rekka vauhdilla ohittaa.

Normireitti on pituudeltaan 31 km. Illalla jo päätimme hieman oikoa ja tietä pitkin matkaa olisi viitisen kilometriä vähemmän. 

Maissipeltoja ja oliivipuu viljemiä kotitarpeiksi. Ilma oli lämmin ja  välillä toi ihana tuulenpuuska mukavaa helpotusta.

Tienvarren viikunapuista tankkasimme energiaa. Ihanan makeita ja hyvän makuisia viikunoita puut sinisenään.

Matkan ensimmäinen aasi nähtiin. Ja voi sitä hirnumista, kun osuimme kohdalle. Oli vissiin meitä jo odotellutkin.

Matka taittui ja ilma lämpeni.

On se kumma, tuntuu kuin  rikka painaisi enemmän loppupäivästä. 

Kuulimme jostain junan kaukaisen puksutuksen. Tutkimme mapsista, missä on junarata. Eikä se ollutkaan kuin viitisen kilometrin päässä. Aikataulun mukaan parin tunnin kuluttua juna ohittaisi lähimmän aseman, joten suuntasimme sinne. Olimmehan jo kulkeneet tälle päivälle tarpeeksi.

Päivä 4. Santarem-Colega 19,9 km

 Hyvä yöuni, ihana sänky ja kunnollinen tyyny -siinä eväät täydelliseen palautumiseen. Niin ja siihen tietysti saattoi myös vaikuttaa illalla nautitut pari lasillista hyvää paikallista punaviiniä.

Olimme jo illalla päättäneet, että ajamme junalle noin 11 kilometrin matkan reitin seuraavaan etappiin Vale de Figueiraan.  Juna suhahti kuudessa minuutissa kun meiltä olisi mennyt parisen tuntia samaan matkaan. Junalipun hinta oli 1,45 per nuppi.

Tänään oli eilisenkin edestä kuvattavaa. Ohitimme isoja viinipensas alueita. Munakoiso-ja paprikapeltoja. Pelloilla korjattiin par’aikaa satoa. Valtavia auringonkukka-alueita. Suurin osa jo kukkineita.

Aamun sankka sumu haihtui puolenpäivän aikaan  ja aurinko armottomasti heitti kuumottava säteitään  kulkijoihin. Rinkka alkaa matkan edetessä kummasti painaa ja varpaat kengissä vaikertaa.

Mutta niin vaan vihdoin oikea kaupunkikyltti on edessämme enää pieni punnerrus hotelille. Sitä ennen kuitenkin piti istahtaa alas ja nauttia päivän päätteeksi viileä B-vitamiini.

Päivä 3. Azambuja-Santarem 20 km (33 km

 Samoin kuin eilen aamu oli tänään sumuinen ja ilma mukavan raikas. Aamupalan teimme itse, illalla ostamistamme tarvikkeista. 

Yön aikana jalat olivat vetreytyneet uuteen koitokseen. Reitin mukainen matka olisi 33 km, mutta itsellemme armollisia valitsimme reitin, joka olisi 26 km. 

Kuljimme N3 tien reunaa. Aamuvarhaisella sunnuntailiikenne oli verkkaista. Vastaantuli reppumies, toinen tällä reissulla näkemämme.

Ohitimme laajan korkkipuu metsikön. Isoja ja varmaan jo iäkkäitäkin puita kasvoi molemmin puolen tietä. Puut oli numeroitu ja niistä oli korkkikerros kuorittu.

Matka taittui. Mitään erikoisempaa ei tien varsilla ollut. 

Repsolin asemalla juotiin aamukahvit ja toisella ostettiin jätskit piristykseksi. Neljä tuntia käveltyämme alkoi aurinko paahtaa niskaamme. 

20 kilometriä käveltyämme oli mielessä taksin tilaaminen. Matkaa oli vielä kuutisen kilometriä. Ja aurinko paahtoi.

Ei aikaakaan kun Santaremiin menevä bussi pysähtyi pysäkille. Yritimme ehtiä siihen, mutta epäonnistumme siinä. 

Samaan aikaan pysähtyi auto kohdallamme. Nuori nainen tuli ulos ja kysyi mihin olemme matkalla. Kerroimme määränpään ja hän tarjoutui viemään meidät. Siis pelastava enkeli sattui kohdallamme. 

Loppu kuusi kilometriä mukavasti auton kyydissä hotellille. Kiitimme kyydistä ja tarjosimme  korvaukseksi rahaa, mutta hän kieltäytyi sitä ottamasta. Hän auttoi meitä mielihyvin. Vielä on pyyteetöntäkin auttamista.

Nyt sitten levätään ja kerätään voimia huomiselle. Luvassa on helteistä kilometrejä.

Päivä 2. Vila de Franca-Azambuja 21 km

 Aamulla oli sumuista, kun lähdimme pikkuruisesta huoneestamme taipaleelle. Oli kuin pieniä sadepisaroita olisi putoillut, niin sumuisen kostea oli ilma.

Alkuun pitkin asfalttitietä ja välillä hiekkatielle Junaradan laitaa. Junia meni tiuhaan kumpaakin suuntaan. Pyöräporukoita oli useita liikenteessä.

VP kävi tomaattivarkaissa tienvarren tomaattipellolla. Melko mauttomia, ehkä tomaattiketsupiksi meneviä tomaatteja.

Maisemallisesti ei mitään kiinnostavaa kuvattavaa. 

Iltapäivällä pilvet väistyvät ja aurinko kuumotti kulkijoita. 

Reilu viisi tuntia käveltyämme saavuimme Azambujaan Casa da Rainhaan. Vanha talo ja täällä toimitaan ns. Itsepalveperiaatteella. 

Olo oli hiukan ehkä väsynyt. Aurinko veroittaa omansa.

Muutama kuvakin tuli otettua.

Lissabon-Vila de Franca 32 km

 Olihan kiva taas pitkästä aikaa päästä taipaleelle. Eilen illalla majoittauduimme Olippos orienteen, josta aamulla otettiin suunta kohti pohjoista. Ihana vilpoinen  tuuli siivitti askeliamme, kun kuljimme pitkin vielä hiljaisen kaupungin katuja. 

Nelisen kilometriä taivallettuamme saavuimme 138 kilometrin pituisen Fatima- nimisen reitin alkupäähän. Alkuun seuraamme tätä reittiä. 

Kuljimme Tejo- joen rantasuistossa. Joessa oli melko vähän vettä. Mietiskelimme, olisiko laskuveden aika. Muutamia tiiroja käyskenteli joen uoman reunoilla.

Pikkuhiljaa tuuli häivytti aamun pilvitaivaan ja aurinko paistoi täydeltä terältä. 

Ilma muuttui helteiseksi. Kulkijoiden askel lyheni, sitä mukaa kun lämpö nousi. 

Osan reitistä  kuljimme  pitkospuita pitkin halki laajan luonnonsuojelualueen. 

25 kilometriä taivallettuamme armahdimme itseämme ja hyppäsimme junaan joka kuljetti meidän tänne Vila de francaan.

Maisemallisesti matka oli melko tylsä , joten kuvattavaakaan ei tullut.

LISSABONISTA SANTIAGO DE COMPOSTELAAN

 Kauniisti kukkivat pihan kärhöt, kun valmistelemme lähtöä kenties sille ”vielä kerran” vaellukselle. Jonkin verran  askarruttaa Portugalissa riehuvat metsäpalot ja vielä maailmalla roihuava korona, mikä näyttää jäävän pysyväksi virukseksi maailmalle kuljeksimaan. Näistä huolimatta lähtövalmisteluja on tehty. Lentoliput tilattu ja hotelleja reitin varrelle varattu. Kenkiä testattu ja rinkkojen sisältöä hiottu viimeisen päälle. Mahdollisimman vähän kannettavaa. Vähälläkin tulee toimeen. Sen on oppinut vuosien varrella.

25.8.2022 lähtö junalla lentoasemalle ja lento klo 18.20  Finnairin siivin Lissabonin.