Lalinin kaupunki ja kotimatkalle

6.5.2013 

Hyvin nukutun yön jälkeen pakkasimme rinkkamme ja kirjoittauduimme ulos hotellista. Kas kummaa ulkona sateli. Hyppäsimme taksiin ja hurautimme kohti Lalinin kaupunkia, mikä sijaitsee 55 kilometrin päässä Santiagosta.

Kävimme kaupungin kirkossa ja kiertelimme katuja. Lähetin postikortin veljelleni Tapiolle. Kaupunki ei ollutkaan ihan pieni eikä autio. Ihmiset kiiruhtivat kukin minnekkin. Pienoista ruuhkaa kaupungin kaduilla. Kerrostaloja ja liikennevaloja. Täytin isäni haaveen käymällä siellä.

Takaisin taksilla Santiagoon, jossa menimme matkatoimistoon tiedustelemaan lentoja. Kävi ilmi, että vasta illalla lähtisi lento kohti Madridia, josta voisimme jatkaa Helsinkiin seuraavana päivänä.

Päädyimme ostamaan kuitenkin junaliput Madridiin.  Juna lähtikin parin tunnin kuluttua, joten suuntasimme kohti rautatieasemaa.
Junamatkalla näimme aivan huimaavia maisemia. Kaunista maaseutua. Junanvaihto Ourazassa. Seitsemän tunnin köröttelyn jälkeen saavuimme Madridiin.

Majoittauduimme rautatien läheisyydessä olevaan hotelliin. Netin kautta varattiin lentoliput Berliinin kautta Helsinkiin, jonne saavuttiin hieman puolen yön jälkeen.

Olimme tehneet HIENON unohtumattoman reissun, mikä ei koskaan unohdu ja monesti sitä varmaan tulemme muistelemaan. Kävelimme läpi koko Pohjois-Espanjan, reilut 750 kilometriä 179 paikkakunnan kautta. Moni sen tekee, mutta kuinka moni yhtäjaksoisesti, se on eri asia. Ilmat olivat meille suosiolliset. Vaivanamme oli vain muutama rakkula ja vihoitteleva ”päärynälihas”, mutta niistäkin selvittiin hyvin ja sopukin säilyi.

Pedrouzo-Santiago 21,3 km

5.5.2013

Aamulla ani varhain starttasimme tämän vaelluksen viimeiselle etapille kohti Santiagoa. Taivaalla kuun sirppi seurasi menoamme halki kaupungin. Vain muutama muukin aikainen kulkija suuntasi kulkunsa samaan suuntaan.

Pian jo päivä valkeni. Ei pilvenhattaraakaan missään. Kaunis sininen taivas kattonamme, kuljimme reitille. Ilmassa tuoksui ruohonkorsilla kimmeltävä aamukaste.

Asfalttitieltä puikkelehdimme metsän siimekseen. Kuten eilenkin kuljimme läpi eukalyptuspuuviljelmien. Jalkojemme alla puista kuoriutuneet kaarnat pehmensivät askeliamme.

Ensimmäiseen kylään, Labacollaan, saavuimme 10 km:n vaelluksen jälkeen.
Nautittiin baarissa tuoremehua ja leputettiin hetken aikaa jalkojamme. Ja otettiin tietenkin leimat passeihimme.
Taival jatkui eteenpäin.

Saavuimme Santiagoa edeltävälle viimeiselle pysähdyksellä, Monte de Gozoon.  Näimme kuinka bussi toi turisteja, jotka kömpivät autosta ulos leimaamaan passiansa. Emme jääneet seuraamaan lähtivätkö he vaeltamaan jalkaisin vai kömpivätkö takaisin bussiin. Kukin taivaltakoon omalla tavallaan. Niitä ne kuitenkin olivat, pikkureppulaisia. Me kuitenkin jatkoimme matkaamme jalkaisin.

Kohta jo näimmekin Santiagon kaupungin alhaalla laaksossa. Neljä kilometriä vielä ja olisimme perillä.
Ihmettelimme, että kulkijoita oli niinkin vähän. Olimme kuvitelleet, että jonossahan sitä loppumatka mennään.

Niin varmaan kesäaikaan, jolloin jopa 15 000 tuhatta ihmistä kuukaudessa saapuu Santiagoon. Eri asia on kuinka moni tekee koko reissun, 753 km.

Katedraaliin saavuttuamme etsimme piligram toimiston, josta puolen tunnin jonotuksen jälkeen saimme pyhiinvaellustodistukset, jotka varmaankin laitetaan kotona raameihin.

Takana on yksi unelmien haaveen toteutuminen.

Me teimme sen ja voisiko sanoa, olo on kuin nuorella "varsalla" kevätlaitumella. 
Majoittauduimme hotelli Monumental San Fransiscoon, joka on kunnostettu vanhaan luostariin.

Muutama kuva Santiagosta.

Unelma on saavutettu

Santiago

Katedraali

Santiago de Compostelan Katedraali

Jonotusta todistuksien hakuun

Katedraali

Santiagon hotelli, joka sijaitsee vanhassa luostarissa

Takana pitkä taival

Castaneda-Pedrouzo 25,5 km

4.5.2013 Castaneda-Pedrouzo 25,5 km

Lintujen viserryksen avittamana nousimme aamulla virkeinä uuteen päivään.  Toiseksi viimeiselle etapille. Olo oli mahtava.

Aamiaista omassa keittiössä. Eilisiltana aterialta jääneet kanafileet ja leivät, jotka baarin emäntä paketoi meille folioon mukaan. Lisäksi pyysimme kaksi kananmunaa, jotka Veli-Pekka suurella taidollaan, tietenkin minun opastamana, keitti optimaalisen sopiviksi.

Aamu oli raikkaan pirteä. Heinä tuoksui mukavasti. Aikainen talon isäntä oli jo viikatteen kera heinän teossa. Alas laaksoon. Ylitimme joen kivisiltaa pitkin. Vesi oli todella kirkasta. Pohjan kivet näkyivät selvästi. Vaihteeksi ylös mäkeen. Reitti jatkui metsän siimekseen. Kovin monia matkalaisia ei vielä tässä vaiheessa näkynyt.

Tällä alueella kasvatetaan paljon eukalyptus puita. Ohitimme eri kasvuvaiheessa olevia alueita.
Matka kulki halki tammimetsien ja pienten viljelyalueiden. Muutamia lammaslaumoja. Kukot kiekuivat siellä täällä, käskien kanoja munimaan. Mietimme, mikä tehtävä kukolla onkaan kanalassa. Täällä kanat ovat vapaana laitumella ja munivat "vapaan kanan munia".
Vastaan tuli lehmälauma matkalla navettaan.

Yht' äkkiä kanssamme kulki suuri japanilaislauma. Heidät oli varmaan tuotu bussilla reitin varteen, josta sitten jatkoivat matkaa jalkaisin. ( Tämä oli siis meidän arvio.)

Pysähdyimme kahville erääseen baariin. Söimme banaanin ja vähän pähkinöitä.
Jatkoimme matkaa. Aurinko paahtoi täysin pilvettömältä taivaalta. Olimme jo aamulla laittaneet riittävästi aurinkosuojaa käsivarsiin, kasvoihin sekä kaulalle.


Kohtapuoliin huomasimme kulkevamme melkein kahdestaan. Muutamia pyöräporukoita ohitti meidät kovalla nopeudella "buen caminoa" huudellen. Japanilaiset oli jo varmaan poimittu busseihin.

Reitti jatkui läpi vanhan eucalyptustpuu metsikön läpi Pedrouzo kylän takalaidalle.

Hostelli Platas sijaitsi kuitenkin kylän etulaidalla, joten jouduimme tulemaan hieman takapakkia.

Majoittauduimme, kävimme suihkussa ja lähdimme etsimään ruokaa. Olihan meillä jo kova nälkä. Saimmekin sitä onneksi lähibaarissa. Ei mitenkään mainittavan erikoista, mutta nälkä kyllä lähti.

Huomen aamulla jäljellä on enää vaivaiset 16,5 km, jolle starttaamme aikaisin aamulla.


Tämän päivä kuvia.

Eukalyptus puita

Lampaita laitumella

Kukkokokus

Majatalon ikkuna

Palas de Rei-Castaneda 24,5 km

Oi mikä ihana aamu. Taivas aivan pilvetön. Tänään on luvattu lämmin aurinkoinen päivä.

Reitti kulki läpi kaupungin, mikä ei ollutkaan muutaman tönön  yhteisö, mitä eilen luultiin, vaan ihan kunnon kaupunki kerrostaloineen kaikkineen.

Eipä aikaakaan, kun saavuttiin taas metsäisiin maisemiin.  Paljon oli tänäänkin kulkijoita meidän kanssa.

Ohitimme eukalyptuspuuviljelmiä ja tammimetsiä. Eucalyptus on nopeakasvuinen ja kasvaa jo 12 vuodessa täysikasvuisiksi.

Tämänpäiväistä reittiä kuvaa hyvin se että se kulki kuin solassa, jota reunustivat heleänvihreässä lehdessä olevat tammet. Koivuissakin on täällä jo melkein täysikasvuiset lehdet.

Melide -nimisessä vähän isommassa kaupungissa pysähdyimme nauttimaan salaatin ja kahvit. Kävimme ostamassa farmasiasta myös  lisää tulehduskipulääkettä, jota tohtori Luis määräsi. Samalla reseptillä saisi sitä varmaan vaikka kuinka.

Matka jatkui. Kulkijat vähenivät. Ilmeisesti useat jäivät Melideen yöpymään.

Meidä matka jatkui.  Vielä noin kahdeksan kilometriä ja olisimme määränpäässä.

Alas mäkeen läpi metsäisesten maisemien. Lopuksi  jyrkkä nousu ja olimme Castanedassa.

Tämä on todella vain muutaman talon kylä.

Majapaikkamme on  todella viehättävässä vanhassa  talossa. Sievä huone omine keittiöinen.

Suihkuun ja kylän baariin, josta todella saimme hyvän ruoan. Kanafilettä ranskalaisilla ja todella mahtava salaatti. Sikäli ihmeellistä, että täällä sai ruokaa ennen kello kahdeksaa.
Mukaan otimme loput, mitä emme jaksaneet syödä.

Olemme todella lähellä määränpäätä. Aamulla ainoastaan 42 kilometriä taivallettava.

Muutama otos tästä päivästä.

Kaunista metsää

Sinnepäin

Melide

Kirkko jossakin

Oikea suunta

Heinäsatoa

Majatalon sievä puupenkki

Bon appetit

Portomarin-Palas deRei 24,5 km

Reippaasti ylös kellon pirahtaessa seitsemän. Joen yllä olevan usvan läpi aurinko siivilöi kiehtovan näyn terassiltamme alas joelle.  Sinnepäin kohta lähdetään mekin kulkemaan.

Veli-Pekka korjaili  oman rinkkansa hihnoja. Olivat eilen, jotenkin painaneet hartioita. Lieneekö liikaa painoa, kun otti osan minun tavaroista omaan rinkkaansa.

Turhia tavaroita jätettiin pois, joita ei todellakaan tosiasiallisesti ole. Jotain kuitenkin. Rinkoissa, kun jokainen ylimääräinenkin gramma, painaa paljon.

Reitti kulki siltaa pitkin yli joen sukeltaen metsään. Lievää nousua hiekkatietä pitkin mäntymetsän keskellä.

Paljon oli muitakin kulkijoita lähdössä taipaleelle. Mitä lähemmäs Santiagoa menemme sitä enemmän on vaeltajia. Useat ihmiset kulkevat vain vähimmäismäärän, 100 km, saadakseen pyhiinvaellustodistuksen.

Emme ole nähneet ketään alkumatkasta tapaamiamme kulkijoita. Ranskalaisherroja, iloisia saksalaisrouvia suurine  kantamuksineen tai kokkolalais pariskuntaa. Lienevät päässeet "karkuun" Sarriassa pitämämme paussin aikana.

Tämänpäiväinen reitti kulki tietä seuraillen vaihdellen välillä tien puolelta toiselle. Maisemallisesti ei mitenkään huikaiseva. Pieniä peltotilkkuja, taloja siellä täällä. Viiden kylän ohitus, tosin olivat vain muutaman talon yhteisöjä. Vahvat tuoksut kaikkialla.

Aurinko on hellinyt  tänäänkin, vaikka tuuli oli hivenen kolea.

Meidät ohitti kymmenen ratsukon ryhmä. Voihan sitä matkata niinkin.
Pyöräilijöitä näkyi taas tänään enemmän. Paljon oli niitä pikkureppulaisia, joiden tavarat kuljetetaan  autokyydillä etukäteen hotelliin.


Palas de Rei on pieni parin sadan asukkaan yhteisö. Yöpymipaikkoja on täällä kuitenkin  suhteellisen paljon, johtuen määränpään lähenemisestä. Olemme suht' lähellä Lalinin kaupunkia, jonne kuitenkin menemme vasta Santiagon jälkeen.

Mukava päivä. On se vaan aina ihana, kun pääsee päivän tavoitteeseen ja saa heittää rinkan selästä ja kengät jalasta ja pääsee suihkuun pesemään päivän rasitukset pois.

Tässä sitä  taas odotellaan, että kello tulee puoli kahdeksan, jolloin on luvassa illallista.

Sarria-Portomarin 22 km

Vapunpäivä valkeni sumuisena, mutta lämpimänä ja melkein tuulettomana. Pakkasimme rinkat siten, että minun rinkkani  tulisi mahdollisimman kevyeksi.

Ostamamme selkätuen Veli-Pekka kiristi tiukasti vyötäröäni ja lantiotani tukemaan. Ei sitten muuta, kun rinkat selkään ja taipaleelle.

Hivenen jännitti, miten matka taittuu.

Aluksi olikin nousua ylös kirkolle, josta reitti jatkui alas mäkeen ja metsäiselle polulle. Kuljimme hetken junaradan vierustaa. Kunnes menimme syvemmälle luontoon.

Matka oli aluksi nousua, mutta ei mitään mahdottoman jyrkkää. Maisemat olivat huikaisevan kauniita. Välillä piti vain pysähtyä niitä ihailemaan. Mäntyjä ja valtavia vanhoja tammipuita, joiden runkoja peitti sammalkerros, jossa kasvoi erilaisia kasveja. Vanhoja sammaloituneita kiviaitoja. Kerrassaan upeaa. Tässä maisemassa silmä lepää.

Vuoret ovat vaihtuneet kumpuilevaksi maastoksi. Tammissa on jo heleän vihreät lehdet.

Lehmiä on tällä seudulla enemmän ulkona niityillä  kuin aiemmin. Ja tietenkin niitä liukumiinoja aina kun mennään jonkin kylän läpi ja hajukin sen mukainen, kovin väkevä ja pistävä.

Välillä esterikin  tipautti muutaman kostean pisaran. Aurinko  näyttäytyi muutaman kerran. Käki tervehti meitä kukunnallaan, jossain kaukaisuudessa.

Tänään meillä oli eväänä kuivattuja aprikooseja, rusinoita ja pähkinöitä sekä suklaata ja tietenkin vettä. Totesimme, että ne ovat mukavampia energialähteitä, kuin ikuinen patonki ja juusto.

Neljän pienen kylän jälkeen näimme Portomarinin kaukana alhaalla laaksossa.  Vielä olisi matkaa nelisen kilometriä alamäkeen. Lopuksi ylitimme leveän Mino-joen, jonka yli meni pitkä silta.

Nousua pitkin tietä itse kylään ja pienellä etsinnällä löytyikin tie hotellille.

Ja päivän olut oli enemmänkin, kuin ansaittu.

Hivenen väsyneenä, mutta tyytyväisinä vapunpäivän  vaellukseen odottelemme, että kello tulisi kahdeksan, jolloin saamme täällä hotellissa illallista.

Tästä jatketaan

Mahtava juurakko

Kaunis tie

Vastaantulijoita

Vihreä sammaleinen maisema

Kiviaitaa

Hetken huilihetki

Ihana maisema

Kaunista

Vappuaatto Sarriassa

Tohtori Luisin määräämät rohdot ja ohjeet ovat totisestikin auttaneet piriformis-syndroomaan. Uskon ja toivon, että huomenaamulla olo on yhtä hyvä, jos ei vieläkin parempi, kuin nyt.

Aamulla kävelimme pienen lenkin ylös kirkolle ja laskeuduimme alas kaupunkiin toista reittiä.  Vielä on pientä kipua, mutta sen sietää, kun tietää, että maaliin ei ole pitkä matka.

 Farmasiasta ostimme selkätuen, joka toivottavasti auttaa menoa. Ainakin se tuntui tukevan hyvin selän asentoa. Huomenna sitten se testataan.

Täällä ei ilmeisesti mitenkään vietetään vapunaattoa.

Kävimme vappulounaalla. Söimme hyvää kalaa ja kanaa.

Loppupäivä menee muuten vaan yhdessäolosta ja kevään tulosta nautiskellen.

HAUSKAA VAPPUA!

Piriformis-syndrooma

Toiveikkaana vielä toissailtana luulimme,  että yön lepo toisi aamulla helpotuksen kipuun.  Eipä niin käynyt. Jalan päälle ei voinut varata lainkaan painoa.

Siinä sitten mietittiin vaihtoehtoja. Voisimme päättää reissun tähän ja tulla myöhemmin syksyllä jatkamaan, tai Otamme taksin ja ajamme lähimpään suurempaan paikkaan.

Matkan päättäminen ei tuntunut  kiehtovalta ajatukselta, olimmehan jo niin lähellä matkan päätöskohdetta, vain 120 km:n päässä.

Tilasimme siis taksin. Tulimme tänne Sarriaan 20 km:n päähän. Majoittauiduimme  hotelli Alfonsoon.

Päivystävä klinikka sattuukin olemaan aivan hotellin vieressä.

Kauaa ei tarvinnut odotella, kun pääsinkin   jo tohtorin pakeille.
Asianmukaisesti mukavan tuntuinen tohtori Luis nosteli, väänteli ja koputteli.

Siinä sitten englannin ja espanjan kielellä sekä vähän Googlen "translaitterin" avulla selviteltiin vaivaa.

Lopputulema oli piriformis-syndrooma. Takalistossa oleva päärynänmuotoinen lihas painaa iskiashermoa.

Tohtori Luis kirjoitti reseptin tulehduskipu-  ja lihaksia rentouttavalle lääkkeelle.

"Seractil kolme yksi kahdeksan tunnin välein, kun taas kipua. Myolastan kerran yöllä vain 5-7päivää. Jos seractil tekee kivulias vatsa, ottaa omepratsoli kerran päivässä. Ja laittaa lämpöä perse alueelle."

Ohjehan on ihan ymmärrettävä.

Kiitimme tohtoria ja lähdimme etsimään apteekkia.

Onneksi päivystävä apteekkikin löytyi taksinkuljettajan opastuksella, saimme lääkkeet ja pääsimme takaisin hotellille.

Lääkärissäkäynti ei maksanut mitään, kun olin hankkinut eurooppalaisen sairausvakuutuskortin Kelasta.

Täällä Sarriassa vietetään sitten kolme päivää. Josko vaiva sen verran helpottaisi, että voisimme jatkaa matkaa. Toki päivämatkoja täytyy lyhentää, joten kotiinpaluu viivästyy, mutta mikä kiire meillä on, vapailla peregrinoilla.

Las Herrerias-Tricastela 30 km

Aamu, joka näytti kauniilta, muuttuikin päivän edetessä lumi-, räntä-, rae- sekä vesikuuroikseksi päiväksi.  Eikä tuulikaan ollut niitä leudoimpia. Toki aurinkokin välillä näyttäytyi.

Heti majatalolta lähdettäessä alkoi kova nousu kivikkoisessa rinteessä. Eikä sille nousulle tuntunut tulevan loppua. Onneksi oli aamu ja voimat vielä täydessä latingissa.

Ensimmäisen kahdeksan kilometrin jälkeen alkoi lumisade. Maisema peittyi pikkuhiljaa yhä valkoisemmalsi. Tuulikin ilmoitti olemassaolostaan.

Ensimmäinen pysähdys ja vesitankkaus.  Tapasimme Etelä-Korealaisen isän tyttärineen. Olivat arvuutelleet minkä maan liput ovat rinkassamme. Isä arvaili kyseessä olevan Ruotsin lipun, mutta tyttären  mukkaan  kyseessä on suomen lippu. Nuorissa asuu siis viisaus.

Nousua jatkui yhä edelleen. Kaikenkaikkiaan nousua oli n. parisenkymmentä kilometriä.  1280 metrissä ei luontokaan ollut kovin keväinen. Puissa oli hyvin pienet silmät. Kevätesikot nostelivat päitään polun vieressä.

Ohitimme pieniä vaatimattomia kyliä, joiden läpi mentiin täydellisesti lannassa ja sen hajussa tai oikeammin lemussa. Niihin "miinoihin" ei voinut olla astumatta. Vieläkin se lemu tuntuu nenässä.

Erään kylän baarissa vähän tankattiin, kun ei ollut kauppoja mistä ostaa mitään muonaa. Lihasopan tapainen keitto oli ihan hyvää, mutta hintaan kuuluva muu ruoka jäi syömättä. Isäntä vähän ihmetteli, kun meille ei maistunutkaan emännän paistokset. Ei olisi pitänyt kurkata keittiöön.

Kiitimme ja poistuimme.

Siitä sitten alkoi reilun kuuden kilometrin alaslaskeutuminen eikä sekään ollut niitä helpompia.

Majapaikan etsinnässä olimme vähän ihmeissämme. Olimme varanneet puhelimitse huoneen majatalossa, joka sijaitsikin hieman erillään, sivussa tästä kylästä.
Kaikki sitten selvisi ja meidät tultiin autolla hakemaan tyhjältä majatalolta ja tuotiin tänne albergueen, jossa saimme ainoan kahden hengen huoneen omalla vessalla ja suihkulla. Muut majoitustilat sijaitsevat yhteishuoneissa.

Matkaa hidasti tänään alkanut kävelykipu, mikä  tuntuu astuessa. Särkyä ei onneksi ole, mutta astuminen tuntuu tuskaiselta lonkassa. Toivon mukaan lepo ja hieronta auttaa ja huomenna näyttää valoisammalta.  Aurinkoista ilmaakin  on luvassa.

Veli-Pekan jalat olivat tänään erinomaisessa iskussa. Rakkulatkin ovat parantuneet.


Kuvia tämän päivän matkasta.

Majatalo

Laitumelle menoa

Kaunis laidun

Maa peittyy valkoiseksi

Lumipilviä

Matkalla

Kaunista maisemaa, täällä ylhäällä ei vielä lehtiä puissa