Aamuauringon noustessa vuoren takaa starttasimme taipaleelle, jonka tiesimme olevan enimmäkseen nousuvoittoisen.
Alkuun kuitenkin kuljimme Atlantin rannalla menevää tien 634 reunustaa Getariaan asti. Ilma oli leppoisan tuuleton. Aallot löivät rantaan hiljalleen.
Getariasta reitti lähti nousemaan yhä ylöspäin 12 kilometrin matkan. Näkymät ylhäältä kauas ympäristöön olivat huikeat. Hiki pukkasi otsaan ja selkä kastui. Rinkkakin painoi hartioita. Siitä huolimatta olo oli mahtava.
Polun varrella esikot nostivat päitään. Valkovuokot kukkivat isona ryppäinä. Ohitimme muutamia eukalyptuspuu viljelmiä sekä pieniä viinitarhoja.
Aurinko paahtoi täysin siniseltä taivaalta.
15 kilometrin taivalluksen jälkeen alkoi jyrkkääkin jyrkempi lasku Zumaian pieneen kylään. Polvet olivat kovalla koetuksella.
Paikallisessa baarissa nautimme ihanan tuoreet croissantit ja Café con lechenit.
Matka jatkuikin taas yllättäen kovalla nousulla metsikköön. Nousua jatkui ja jatkui. Viimeinen ponnistus ja tulla tupsahdimme asfalttiteiden risteykseen, jossa oli joku ravintola, jonka pihassa oli paljon autoja. Ravintola olikin melko täynnä lounastajia. Ei kun sinne nauttimaan terassille ansaitut kylmät oluet.
Oluiden turvin jatkoimme matkaamme kohti Debaa, jonne saavuimme reilun seitsemän tunnin taivalluksen jälkeen. Majoittauduimme Pension Zanardiin, joka sijaitsi aivan Junaradan varrella. Junat pitivät aika kovaa meteliä suhistaessaan noin kahden tunnin välein ikkunamme alla. Viimeinen juna, joka herätti, meni kello 00.06.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti