13.3.2019 navakkaa vastatuulta päin

Tänään 79 vuotta  talvisodan päättymisen päivänä, starttasimme hotelli Barselosta kohti Plasenciaa.

Jos olisin tiennyt kuinka kovaa vastatuulta tulisimme polkemaan, olisin tankannut energiaa enemmän hotelli Barselon runsaasta aamiaisbuffetista.

Suuntasimme hotellilta suoraan alamäkeen liittyäksemme muutamien kiertoliittymien kautta N 630 tielle.

Tuuli oli todella navakkaa ja puuskaista.  Aurinko paistoi taas täysin pilvettömältä taivaalta.

Onneksi liikenne ei ole kovin vilkasta, vaan useimmat huristelevat moottoritietä pitkin.

Ympärillämme tien molemmin puolin  levittäytyy kumpuilevat kivikkoiset pellot. Monipäiset lammaskatraat laiduntavat pelloilla.

30 kilometrin ylämäki polkemisen jälkeen saavuimme Empalse de Alcantara järvialueelle, joka muodostuu Rio Tajon, Rio Almonten ja Rivera de Arayan  yhtymäkohdasta. Suuri alue hiekkarantoineen. Alamäkeä reilut kahdeksan kilometriä, muutaman sillan ylitys ja taas ylämäkeen.

Vaihtelevaa on tämä maasto. Tuuli senkun puhaltaa puuskittain erittäin navakasti. Heittelee oikein kunnolla. Selkä kyyryssä eteenpäin sanoi mummo, muttei lumessa.😀

Uhkaavasti akut näyttivät menettävän tehoansa, joten pysähdyimme Canaveralissa tankkaamaan itseämme ja akkuja.

Reilun puolen tunnin pysähdys ja matka jatkui.

Tuuli ei vaan ottanut tyyntyäkseen. Vielä yhden kerran jouduimme akkua tankkaamaan.  Navakka vastatuuli ja pitkät ylämäet syövät yllättävän paljon akkutehoja.


Päästiinhän sitä lopulta perille tänne Plasencian  hotelli  Azariin.

Ja niinkuin monasti aiemminkin illallista odotellessa maistuu muutama tapas ja olut.

12.3.2019 Caceres

Hotelli Velada Meridan buffetaamiaisen nautittuamme starttasimme kauniissa aurinkoisessa aamussa kohti Caceresia.

Aamullla kaupungin liikenne oli jo vilkas ja autoja meni tiuhaan tahtiin.  Komoot navigoi meidät tuolle tutulle N 630 tielle. Tie kulkee Sevillasta halki Espanjan  Gijoniin ja on pituudeltaan 740 kilometriä.

Viininviljelys alueet ja viljapellot jäivät taaksemme. Tien molemmilla puolin oli siellä täällä laiduntavia lammaskatraita ja lehmiä, jotka viis veisasivat vaikka niille huutelimme. Maasto on kumpuilevia niittyjä ja kivipeltoja.

Ohitimme Muutamia vaeltajia  suurine kantamuksineen. Pitihän heille ”buen caminot” toivotella. Mieleen tuli ettei kyllä enää jaksaisi tai viitsisi selässä kantaa suurta painolastia, pyörän päällä kun on paljon helpompaa.

Aurinko paistoi lämpimästi.

Haikaroiden pesiä näkyi tolppien nokassa.

Pysähdyimme Gruse de las Hereriaksessa kahville ja perunapiirakalle.

Liikenne tiellä oli hiljaista. Vieressä kulkevalla moottoritiellä kulki autoja ja rekkoja tiuhaan tahtiin.

Tänään matka oli melko helppoa polkemista.

Hotelli Barcelo V Vetenario löytyi helposti, ikään kuin matkan varrella.

Eipä täälläkään saa ruokaa kuin myöhemmin illalla. Mutta kun meillä oli nälkä, niin menimme syömään Mac Donalsiin hampuirilaiset.

10-11.3.2019 Santiponcesta Monestarion kautta Meridaan

Kaksi  aurinkoista helppoa ajopäivää takana.  Osittain tuttuja maisemia entiseltä reissulta. Ajelimme N 630 tietä pitkin.

 Satamäärin oli prätkäporukkaa sunnuntaina  liikkeellä. Prätkät ohittivat vauhdikkaasti uljahdellen meidät

Tien molemmin puolin levittäytyi laajat viljelyspellot. Haikaran pesiä pellolla tornien nokassa. Pesissä jo täysi haudunta käynnissä.

Mustat iberico possut makoilivat puiden alla varjossa, suojassa kuumuudelta. Muutamat possut näyttivät nauttivan  kimppa mutakylvystä. Tämä on aluetta, jolla kasvatetaan possuja ja alueella on  paljon laitoksia, joissa possut jalostetaan kinkuiksi.

Suuria lehmälaitumia suurine navettoineen näkyy tien varrella.

N 630 halkoo tyypillistä espanjalaista maalaismaisemaa.

Monesterion  jälkeen viljapellot vaihtuvat viininviljelysalueeksi. Viiniköynnöksiä silmänkantamattomiin käänsit pääsi mihin suuntaan vain.

Köynnöksissä ei vielä näy silmuja. Mahtaa maisemat syksyllä olla vihreitä, nyt vain tummia kuivuneen näköisiä karahkoja.

Kaksi päivää olemme ajelleet loivia mäkiä ylös ja alas, akkuja on tarvinnut ladata vain kertaalleen päivän aikana.

Kuuden - seitsemän tunnin ajon jälkeen on aina mukava päästä kohteeseen ja suihkuun sekä odottamaan seuraavaa päivää.

9.3.2019 Sevilla

Lauantaipäivän aloitimme nauttimalla vastapuristetun  appelsiinimehu drinkin. Lisäksi aamiaiseksi saimme valkoista sämpylää ja erilaisia makkaroita, joista en pitänyt, Veli-Pekalle leikkeleet kyllä maistuivat.

Ja sitten matkaan. Alamäkeä lasketellen yhdyimme Sevillaan menevälle A 375 tielle, jolla oli jo vilkas liikenne. Vastaamme tuli useita pyöräilyporukoita, jotka tervehtivät ja huutelivat hyvän matkan toivotuksia.

Ympärillemme levittäytyi laajat kumpuilevat  pellot. Joissakin näytti jo olevan melko pitkät kauniin vihreät oraat, jotka auringonpaisteessa näyttivät entistä vihreimmiltä. Vasta kylvettyjen peltojen  punaruskea multa hehkui sinitaivasta vasten.

Taivaalla liitelivät haukat, etsien haukansilmin pelloilta maukasta aamupalaa.

Ajoimme  Utrera ja  Dos Hermanos kylien läpi. Vastaamme tuli ja meidät ohitti yhä useammat pyöräilijät.

Ilma oli aamusta lämmennyt. Vaatteiden vähennys oli tarpeen.

Lähestyimme Sevillaa. Liikenne ja kiertoliittymät lisääntyivät. Olen ladannut puhelimeen Komoot- nimisen pyöräily apin, joka on osoittautunut oivaksi avuksi. Ilman sitä olisimme ”eksyksisä”.

Reittimme kulki  Canal Sevilla Bonanzan vartta pitkin sitten sillan yli ja olimme keskustan kupeessa. Kaunis ilma ja lauantaipäivä oli saanut ihmiset liikkeelle.

Hevosvankkurit ajeluttivat turisteja kaupungin nähtävyyksiä katselemaan.

Ylitimme Guadalquivir- joen sillan ja muistelimme, kuinka kolme vuotta sitten lähdimme sillan kupeesta Via de Plata vaelluksellemme. Ilma oli silloinkin lämmin ja aurinkoinen.

Teollisuus alueella Santiponce- kylän kupeessa sijaitseva Hotelli Los Girasoles löytyi vaivatta Komootin ohjatessa ajoamme.

8.3.2019 pimeitä tunneleita

Hyvin nukuttu yö oli vienyt mennesssään kaiken väsymyksen ja kolotuksen mikä vielä eilen illalla tuntui kropassa.
Aamupalaksi saimme tummaa sämpylää, jonka päällä kinkkua  ja juustoa, pekonia ja purkkituoremehua.

Aamu oli kolea, vain nelisen astetta.

Poljimme kohti Olveraa. Ensimmäiseen kylään Arriateen tultiinkin  vauhdikkaasti. Seitsemän kilometriä pelkkää laskua. Pysähdyimme lisäämään vaatetusta. Kylmä viima tuntui päässä ja reisissä.

Pitkän alamäen jälkeen tulee tietenkin pitkä ylämäki. Nousimme Setenil de las Bodegasin korkeimmalle huipulle, jossa pysähdyimme katselemaan kylän valkoiseksi kalkkittuja taloja. Vihanneskojulla näytti olevan kuhinaa. Muutamia pyöräilijöitä istuskeli baarin edustalla. Rio de la Pena kiemurteli läpi kylän.

Matka jatkui ylhäältä vauhdikkaasti alaspäin kiemurtelevaa tietä pitkin. Autoja tuli harvakseen vastaan.

Vuoret olivat vaihtuneet kumpuileviksi pelloiksi. Paljon oliivipuuviljelyksiä, joissa miehet suorittivat puiden karsintaa. Siellä täällä näkyi savuavia nuotioita, joista levisi ilmaan mukava savuntuoksu.

Poljettuamme reilut 30 kilometriä saavuimme Olveraan. Samoin kuin edellisessä kylässä, talot olivat täälläkin valkoisiksi kalkittuja.

Pysähdyimme baariin tankkaamaan itsemme sekä lataamaan akkuja.

Taas oli hyvä jatkaa matkaa.

Hetken aikaa kuljimme A-384 tietä pitkin, josta käännyimme alas laaksoon ja olimmekin Via verde de la Sierran alkupäässä.

Via verde de la Sierra on vanha Jerez-Almagren rautatie, joka on kunnostettu 36,5 kilometrin mittaiseksi vaellustieksi.  Reitti alkaa Olverasta ja päättyy Puerto Serranoon. Reitin varrella voi vain ihastella kauniita maisemia.

Lähes pilvettömällä taivaalla liiteli korppikotkia, jotka pesivät alueen jylhissä kallioissa.

Aurinko oli jo noussut korkeammalle ja ilma oli lämmennyt aamusta.

Reitillä on kolmekymmentä  tunnelia, joista pisin on 960 metriä. Useimpiin tunneleihin syttyi valo automaattisesti kun sinne ajoi. Kahdessa tunnelissa valot eivät toimineet. Olihan meillä pyörissä lamput, mutta kun ne eivät valaisseet. Made in China kapistuksia.

Puolen kilometrin mittainen matka pimeässä tunnelissa oli hankala ja paniikki oli lähellä. Varavirtalähteen pienellä tuikulla valaisimme tunnelin seinää,  jotta pystyimme kulkemaan eteenpäin. Lepakot viuhahtelivat päidemme yläpuolella. 500 metriä tuntui pitkältä matkalta.
Pieni valokajastus tunnelin päässä toi  helpotuksen kulkemiseen.  Kyllä tunsi itsensä avuttomaksi pimeässä.

Puerto Serranosta, johon reitti päättyi, kuljimme isoa asfalttitietä pitkin kohti Montellanon Hotelli Andalouta.

7.3.2019 kohti Olveraa

Ei meinannut uni tulla, kun mielessä oli niin moni asia. Mietiskelin miten pärjäämme liikenteessä. Onko edessä kovia nousuja ym. kaikkea mahdollista.

Nautittuamme Hotel Maman maittavan aamiaisen kaurapuuroineen, pakkasimme kamppeemme pyörän selkään ja starttasimme matkaan.

Läpi aamuisen kaupungin kuljimme kohti Mijasia. Liikenne tiellä oli jo suhteellisen vilkasta. 

Erkanimme pienelle sivutielle, jonka olimme kävellen  käyneet tsekkaamassa etukäteen. Tie kiemurteli vuoren rinnettä ylöspäin. Nousu ylös olikin suhteellisen rankkaa, vaikka pyörän kaikki tehot oli käytössä. Tässä kohtaa täytyy todeta, että perun puheeni, ettei sähköavusteisella pyörällä polkiessa tule hiki pintaan. Kyllä vaan pää ja selkä kostuivat. Henkikulta meinasi loppua, kun tosissaan sai polkea.

Selvisimme kunnialla ylös ja liityimme tielle A 387 kohti Coinia. Olipa mukava polkea hyvää ja leveää asfalttitietä. Auto toisensa perään suhahti ohitsemme.  

Täällä autoilijat ottavat hyvin huomioon pyöräilijät. Eivät ohittele täpärissä paikoissa vaan odottelevat takana parempaa ohituskohtaa.

Ilma oli pilvipoutainen. 

Coinissa pysähdyimme tankkaamaan itseämme, että pyörien akkuja. Mäkinen maasto kuluttaa yllättävän paljon  akkutehoja.

Jätimme Coinin taaksemme ja matka jatkui kapeita kujia pitkin peltoja  halkovaa melko huonokuntoista tietä pitkin. Poljimme  oliivi- ja appelsiinipuuviljemien välissä. 

Eipä tullut kuin muutama auto vastaamme.

Nousut ja laskut vuorottelivat. Taas uhkaavasti akkutehot näyttivät vähäisiltä. Edessämme häämötti korkealle kukkulalla usean valkoisen talon rykelmä. Onneksemme siellä oli  baari, jossa saimme ladata akkuja.

Matka jatkui kohti Ynqueraa, jossa  teimme päätöksen, että jäämmekin Rondaan yöksi, vaikka Olverasta oli hotelli jo buukattu. Matkaa olisi vielä jäljellä Olveraan  reilut 60 kilometriä ja kello sen verran paljon, että emme ehtisi sinne valoisan aikaan, emmekä olisi sinne jaksaneet polkeakaan.

Varasimme huoneen Rondasta Bodeg El Juncalista.

El Burgon ohitettuamme matka jatkui yhä ylemmäs vuorille. Olimme  Sierra de las Nievesin luonnonpuistoalueella. Ilma oli muuttunut viileämmäksi ja vastatuuli oli melkoinen. Tie nousi ja nousi. Poljimme kaikista alhaisemmalla akkuteholla. 

Yhä vaan ylemmäs nousimme. Paleli ihan vietävästi. Nyt ei edes polkeminen lämmittänyt. Reidet kramppasi. Milloin se alamäki alkaa. Ja vihdoin olimme korkeimmalla kohdalla 1100 metrissä.

Sieltä alkoikin sitten vauhdikas alastulo alas Rondaan.  Ja sitten loppui akuista virta. Loppumatkan hotellille poljimme kauramoottorilla ja kovaa puuhaa oli sekin. 

Torreblanca

6.3.2019

Viikon verran olemme nauttineet auringonpaisteesta Torreblancassa veljeni Tapion  ”Hotel Mamassa”.

Hotelli Mamaa voin lämmöllä suositella. Aamuisin meitä odotti valmiina kaurapuuro mustikkamehun kera sekä vastajauhetuista pavuista keiteety kahvi.

 Päivisin teimme hotellimanagerin johdatuksella  pitkiä kävelylenkkejä lähimaastoon.

Suomenkieltä kuulee täällä menitpä minne tahansa. Onhan tämä muutaman kymmenentuhannen suomalaisen suosima paikka, missä nautitaan leppoisista eläkepäivistä.

Pyörät tulivat eilen ehjinä perille. Huomenna on tarkoitus lähteä ajelemaan kohti Olveraa, jonne on reilun sadan kilometrin mittainen taival. Noustaan täältä alhaalta rannikolta tuhanteen metriin.