Aamupalaksi saimme tummaa sämpylää, jonka päällä kinkkua ja juustoa, pekonia ja purkkituoremehua.
Aamu oli kolea, vain nelisen astetta.
Poljimme kohti Olveraa. Ensimmäiseen kylään Arriateen tultiinkin vauhdikkaasti. Seitsemän kilometriä pelkkää laskua. Pysähdyimme lisäämään vaatetusta. Kylmä viima tuntui päässä ja reisissä.
Pitkän alamäen jälkeen tulee tietenkin pitkä ylämäki. Nousimme Setenil de las Bodegasin korkeimmalle huipulle, jossa pysähdyimme katselemaan kylän valkoiseksi kalkkittuja taloja. Vihanneskojulla näytti olevan kuhinaa. Muutamia pyöräilijöitä istuskeli baarin edustalla. Rio de la Pena kiemurteli läpi kylän.
Matka jatkui ylhäältä vauhdikkaasti alaspäin kiemurtelevaa tietä pitkin. Autoja tuli harvakseen vastaan.
Vuoret olivat vaihtuneet kumpuileviksi pelloiksi. Paljon oliivipuuviljelyksiä, joissa miehet suorittivat puiden karsintaa. Siellä täällä näkyi savuavia nuotioita, joista levisi ilmaan mukava savuntuoksu.
Poljettuamme reilut 30 kilometriä saavuimme Olveraan. Samoin kuin edellisessä kylässä, talot olivat täälläkin valkoisiksi kalkittuja.
Pysähdyimme baariin tankkaamaan itsemme sekä lataamaan akkuja.
Taas oli hyvä jatkaa matkaa.
Hetken aikaa kuljimme A-384 tietä pitkin, josta käännyimme alas laaksoon ja olimmekin Via verde de la Sierran alkupäässä.
Via verde de la Sierra on vanha Jerez-Almagren rautatie, joka on kunnostettu 36,5 kilometrin mittaiseksi vaellustieksi. Reitti alkaa Olverasta ja päättyy Puerto Serranoon. Reitin varrella voi vain ihastella kauniita maisemia.
Lähes pilvettömällä taivaalla liiteli korppikotkia, jotka pesivät alueen jylhissä kallioissa.
Aurinko oli jo noussut korkeammalle ja ilma oli lämmennyt aamusta.
Reitillä on kolmekymmentä tunnelia, joista pisin on 960 metriä. Useimpiin tunneleihin syttyi valo automaattisesti kun sinne ajoi. Kahdessa tunnelissa valot eivät toimineet. Olihan meillä pyörissä lamput, mutta kun ne eivät valaisseet. Made in China kapistuksia.
Puolen kilometrin mittainen matka pimeässä tunnelissa oli hankala ja paniikki oli lähellä. Varavirtalähteen pienellä tuikulla valaisimme tunnelin seinää, jotta pystyimme kulkemaan eteenpäin. Lepakot viuhahtelivat päidemme yläpuolella. 500 metriä tuntui pitkältä matkalta.
Pieni valokajastus tunnelin päässä toi helpotuksen kulkemiseen. Kyllä tunsi itsensä avuttomaksi pimeässä.
Puerto Serranosta, johon reitti päättyi, kuljimme isoa asfalttitietä pitkin kohti Montellanon Hotelli Andalouta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti