Ei meinannut uni tulla, kun mielessä oli niin moni asia. Mietiskelin miten pärjäämme liikenteessä. Onko edessä kovia nousuja ym. kaikkea mahdollista.
Nautittuamme Hotel Maman maittavan aamiaisen kaurapuuroineen, pakkasimme kamppeemme pyörän selkään ja starttasimme matkaan.
Läpi aamuisen kaupungin kuljimme kohti Mijasia. Liikenne tiellä oli jo suhteellisen vilkasta.
Erkanimme pienelle sivutielle, jonka olimme kävellen käyneet tsekkaamassa etukäteen. Tie kiemurteli vuoren rinnettä ylöspäin. Nousu ylös olikin suhteellisen rankkaa, vaikka pyörän kaikki tehot oli käytössä. Tässä kohtaa täytyy todeta, että perun puheeni, ettei sähköavusteisella pyörällä polkiessa tule hiki pintaan. Kyllä vaan pää ja selkä kostuivat. Henkikulta meinasi loppua, kun tosissaan sai polkea.
Selvisimme kunnialla ylös ja liityimme tielle A 387 kohti Coinia. Olipa mukava polkea hyvää ja leveää asfalttitietä. Auto toisensa perään suhahti ohitsemme.
Täällä autoilijat ottavat hyvin huomioon pyöräilijät. Eivät ohittele täpärissä paikoissa vaan odottelevat takana parempaa ohituskohtaa.
Ilma oli pilvipoutainen.
Coinissa pysähdyimme tankkaamaan itseämme, että pyörien akkuja. Mäkinen maasto kuluttaa yllättävän paljon akkutehoja.
Jätimme Coinin taaksemme ja matka jatkui kapeita kujia pitkin peltoja halkovaa melko huonokuntoista tietä pitkin. Poljimme oliivi- ja appelsiinipuuviljemien välissä.
Eipä tullut kuin muutama auto vastaamme.
Nousut ja laskut vuorottelivat. Taas uhkaavasti akkutehot näyttivät vähäisiltä. Edessämme häämötti korkealle kukkulalla usean valkoisen talon rykelmä. Onneksemme siellä oli baari, jossa saimme ladata akkuja.
Matka jatkui kohti Ynqueraa, jossa teimme päätöksen, että jäämmekin Rondaan yöksi, vaikka Olverasta oli hotelli jo buukattu. Matkaa olisi vielä jäljellä Olveraan reilut 60 kilometriä ja kello sen verran paljon, että emme ehtisi sinne valoisan aikaan, emmekä olisi sinne jaksaneet polkeakaan.
Varasimme huoneen Rondasta Bodeg El Juncalista.
El Burgon ohitettuamme matka jatkui yhä ylemmäs vuorille. Olimme Sierra de las Nievesin luonnonpuistoalueella. Ilma oli muuttunut viileämmäksi ja vastatuuli oli melkoinen. Tie nousi ja nousi. Poljimme kaikista alhaisemmalla akkuteholla.
Yhä vaan ylemmäs nousimme. Paleli ihan vietävästi. Nyt ei edes polkeminen lämmittänyt. Reidet kramppasi. Milloin se alamäki alkaa. Ja vihdoin olimme korkeimmalla kohdalla 1100 metrissä.
Sieltä alkoikin sitten vauhdikas alastulo alas Rondaan. Ja sitten loppui akuista virta. Loppumatkan hotellille poljimme kauramoottorilla ja kovaa puuhaa oli sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti