Sateen jälkeen poutaa

22.3.2016

Roomalaisen majatalon aamiaisella nautimme mm. täällä harvinaisesta ihanasta tummasta leivästä, joka paahdettuna maistui herkulliselta. Maukasta ja terveellistä oli myös erikoinen  aluevera mandariini sose.

Matka jatkui ja eilisestä sateesta ei ole jäljellä kuin lätäköitä siellä täällä. Ylitimme Aljucen joen, joka eilispäivän sateesta huolimatta oli vähävetinen. Reitti kulki halki pargue natural de cornalvo -nimisen luonnonpuiston, jonka alueella kulkevan Aljucen joen rannoilla elää kilpikonnia. Kovasti yritimme tähystellä, josko niitä näkisimme, mutta emme niitä havainneet.

Alueella on 1700 -luvulta peräisin olevan sillan rauniot. Jäljellä enää muutamia isoja kivilohkareita.

Alue ympärillämme on mäkistä ja kivistä maastoa. Aurinkokin hellii meitä pitkästä aikaa. Haukat saalista etsien liitelevät yllämme. Linnut pitävät omaa konserttiaan puiden oksistossa. Ystävämme käen kuulemme taas kukahtelevan, jossain kaukaisuudessa.

Kellojen kilkatuksesta tiedämme jo hyvissä ajoin, että lehmiä on laitumella. Vapaana käyskentelevät eivätkä meistä paljon piittaa. Lampaitakin nähdään pitkästä aikaa. Lauman lampaista monilla näkyy olevan koipi kipeenä, niin pahasti ne nilkuttavat koipiaan.

Yhtään kylää ei tällä osuudella ole. Saavumme majapaikkaamme, jo parhaat päivänsä nähneeseen
Hotel Cruse de la Herreriakseen. Alakerrassa on ravintola, josta saimme kyllä hyvää ruokaa.

Päivän lukemat 19,3 km ja 27 000 askelta.

Kivimaisemaa

Sillan rauniot

Mitä

Kutittaa

Vesieste

Tauko paikalla

Oliivipuita

Nautintoja Roomalaisessa kylpylässä

21.3.2016

Rooman aikaisen Dianan temppelin raunioiden kautta kulki tiemme Meridasta kohti Aljucenia.
Aamu oli harmaa sadellen pientä tihkua. Olimme ennakoineet  sateen mahdollisuuden ja laitoimme jo lähtiessä sadehousut jalkaan.

Reitti kulki Meridan kaupungin halki ja jatkui pientä kiemurtelevaa pikitietä pitkin. Sade yltyi rankemmaksi ja tuulikin vähän piiskasi selkäpuolelta.

 Ohitimme Empalse de la Proserpina -nimisen järvialueen, jonka jälkeen matka jatkuikin hiekkaiselle metsätielle.  Ympärillämme oli tähänastisen vaelluksen kauneimmat maisemat.  Sateesta huolimatta nautimme matkanteosta. Ketään ei tullut vastaan eikä kukaan meitä ohittanut.

Välillä tuntui kuin sade olisi lakannut, mutta heti kohta satoi vielä enemmän.

Reilun neljän tunnin sateessa tarpomisen jälkeen saavuimme Aljuceniin ja sadekin sopivasti päättyi.

Hotellimme oli rakennettu roomalaisaikakauden mukaiseksi majataloksi, jonka yhteydessä oli roomalainen kylpylä.

Päätimmekin majatalon emännän kehoituksesta kokeilla kylpylän nautintoja ja meille se ei edes maksanut mitään.

Kylpylässä kynttilät loivat hämyisää tunnelmaa.  Musiikki ja hyväntuoksuiset suitsukkeet loivat jännittävän salaperäisen ilmapiirin ympärillemme. Alueella oli kolme marmorista allasta.
Emännältä saamamme ohjeen  mukaan  menimme ensin "jääkylmään" altaaseen, josta siirryimme vähän lämpimämpään  vesialtaaseen ja seuraavaksi sitten "kuumaan" altaaseen.
Varsinkin "kuumassa" vesialtaassa oleminen tuntui taivaalliselta sateisen päivän jälkeen.

Matkaa tälle päivälle kertyi 18,7 km.ja 26 200 askelta.

Dianan temppeli

Paikallinen kalastaja

Sunnuntaina sataa aina⛈

Tänään edessä olikin leppoisa sunnuntaipäivän vaellus Meridaan. Lähtiessämme hostal Milleniumista  yllämme leijaili harmaita pilviä. Aurinkokin kyllä pilkahti välillä, mutta taivas tummui tummenemistaan. Pilvet roikkuivat alhaalla. Sateen uhka oli todellinen.

Kuljimme pitkin N630- tietä. Kohtapuolin reitti siirtyi vanhalle pikkutielle, jonka varrella kasvoi valtoimenaan hyväntuoksuista laventelia.

Ensimmäiset sadepisarat tipahtelivat hiljalleen. Sadehousut jalkaan ja rinkkaan sadehuput.

Sade taukosi hetkeksi alkaen uudelleen entistä kovempana. Sade piiskasi ja ropisi selkäpuolelta. Tuntui kuin olisi teltassa ja kuuntelisi , kuinka sade ropisee teltan kattoon.

Siirryimme keltaisten nuolien opastamana peltotielle. Hetken aikaa sillä kuljettuamme totesimme, että on parempi palata pikitielle, koska pehmeä hiekka takertui kenkien pohjiin paksuksi kerrokseksi.

Loppumatkan kuljimme N630 pitkin Meridaan, joka on tämän päivän etappimme.

Merida on hieman yli 59 000 asukkaan kaupunki ja se on perustettu vuonna 25 ennen ajanlaskumme alkua ja täällä on runsaasti Rooman aikaisia rakennuksia.

16,8 kilometrin taival meni joutuisasti ja meille jää vähän aikaa lekotteluunkin.

Maisemat vaihtuvat

Täällä olis Jussille korjattavaa maantien laidassa

Tien laidassa

Puente Roman

Suukko ja halaus Roopelle Kultamitalista

• 
  

Vesisadetta

Perjantai päivän aikana kuljimme Zafrasta Villafranca de Los Barrosiin halki viiniviljelmien. Yhtään ainutta kanssakulkijaa emme havainneet. Tie oli paikoin erittäin kivinen ja vaikeakulkuinen. Sadettakin saimme niskaamme, mutta onneksi se loppui aika nopeaan emmekä pahemmin kastuneet.
Asutusta eikä muutakaan mökkiä matkan varrella näkynyt. Paitsi muinaiset rauniot, ruinas de Camas de labor, jonka mielikuvissamme  arvelimme olevan vanhan "ritarilinnan". Sen raunioilla nautimme huikopalaa. Matka jatkui kohti Villafranca de Los Barrosia, jonne saavuttiin 22 kilometriä matkattuamme. Hotelli Diana oli ihan mukavan oloinen pieni hotelli, jonka ravintolassa nautimme viiriäisiä punaviinikastikkeessa. Oli muuten todella hyvää. Siihen vielä jälkiruoka ja eturuoka ja koko lystin hinta 9 euroa per nuppi, ja niin tietysti vielä juomat päälle. Ei ollut kallista.

Tänä aamuna jatkoimme matkaa hieman ennen kahdeksaa. Kuljimme  N630 tietä pitkin, koska arvelimme varsinaisen caminoreitin olevan yöllisen sateen jälkeen savinen. Tie halkoi valtavien viininviljelysmaiden halki. Kummallakin puolella tietä oli silmänkantamattomiin viiniköynnöksiä. Poikkesimme Almendralejo-nimisessä kaupungissa baariin ja söimme hyvät munakkaat.

Tummat pilvet taivaalla ennustivat sadetta. Lähdettyämme jatkamaan matkaa saimme vettä niskaamme. Sadehousut jalkaan. Ei sitä onneksi kauan kestänyt ja aurinko taas lämmitti.

Reilun seitsemän tunnin taival Torremegiaan meni yllättävän nopeaan. Jalka kulki kepeästi eikä kummallakaan caminolla ollut väsymyksen tunnetta, vaikka matkaa kertyikin tasan 30 kilometriä.

Illallista odotellessa

"Ritarilinna"

Huoltsikan juomatarjontaa

Teetä ja sympatiaa

Eteenpäin

Hyppäiskös kyytiin

Vino tintoa ja vino blancoa

 Fuente de Cantosin kylä jäi taaksemme ja keltaisia nuolia seuraten kuljimme kohti uusia maisemia.

Kuljimme peltomaisemien keskellä menevää kivistä ja kuoppaista peltotietä.Maisemat muuttuivat viljapelloiksi. Ovat sen verran pienellä oraalla, ettei varmuudeksi voi sanoa mitä kasvaa, mutta arvelimme sen olevan vehnää.

Aamun aurinko helli selkäpuolelta. Kuljemme kohti pohjoista ja enimmäkseen aurinko paistaa takaa.

Melko pian alkumatkasta joudutaan taas vaatteiden vähennys suorittamaan.

Linnut pitävät omaa konserttiaan ruohikossa ja ilmassa leijuu tuoreen ruohon tuoksu.

Piakkoin ohitamme ensimmäiset laajat viinipellot. Vielä ei näy silmujakaan rungoissa.

Seitsemisen kilometriä kuljettuamme saavumme Calzadilla  de Barros -nimiseen kylään. Kylän neljästä baarista yksi on auki, joten ei ole vaikea valita mihin menemme ottamaan ensimmäiset te verdet  ja bocadillokset.


Seuraavat 15 kilometriä kuljettiin viiniviljelmiä halkovaa peltotietä.  Mietimme kuinkahan monta viiniköynnöstä mahtaakaan tällä alueella olla. Espanjan maatalousministeriöstä voisi kenties asiaa kysellä🤔

Kohtasimme päivän  aikana  kolme saksalaista caminoa, jotka olimme tavanneet pari päivää aikaisemmin. Muita ei taipaleella näkynyt.

Rauhassa ja hiljaisuudessa saa täällä kulkea.

Saavuimme Zafraan reilun seitsemän tunnin vaelluksen jälkeen. Kilometrejä kertyi 29 km. Askelia tuli taivallettua reilut 38 000.

Päivä oli mukavan leppoisa ja kroppakin alkaa jo tottua tähän menoon.

Pieni vesieste

Viiniköynnöksiä

Oliivipuita

Tintos y blancos

Possuja, possuja ja aina vaan possuja

Aamu valkeni sumuisen harmaana, mutta onneksi yöllinen  vesisade oli lakannut. Matkamme jatkui valtateiden nurkalta sukeltaen pieneen eukalyptuspuu metsään. Ilma oli raikas ja eukalyptuksen miellyttävä tuoksu toi mieleen edellisten vaellusten  valtavat eukalyptuspuu metsät.

Pikkuhiljaa siirryimme valtavan isoille laitumille, joiden lomassa tie kulki. Toinen toistaan suurempia possulaumoja röhki ja möyrysi laitumella. Tämä alue taitaa ola todellista iberian kinkkujen kasvatusaluetta. Niitä ilmakuivattua kinkkuja täällä roikkuu kaikkien baarien ja ravintoloiden katoissa odottamassa valmistumista syöntikelpoisiksi.

Kymmenen kilometriä matkattuamme tulimme Monesterio -nimiseen pieneen kylään. Tankkasimme itseemme oikean caminon superannoksen.

Reitti kulki läpi kylän ja siirryimme peltotielle. Maisemat vaihtuivat kumpuilevaksi viljanviljelysalueeksi.

Vehnäpellot näyttivät kovin kuivilta. Ainakaan tällä alueella ei ole vähän aikaa sadellut.

Aurinkokin helli taas kulkijaa ja oli vaatteiden vähennyksen aika.

Vastaamme tuli yksi pyöräilijä ja viisi caminoa taivaltaen reittiä vastakkaiseen suuntaan. Muita kanssa kulkijoita ei tänään näkynyt.

Vihdoin viimein Fuente dos Cantosin kylä näkyi, mutta matkaa oli vielä taivallettava hetken aikaa.


Kylä läheni joka askeleella vaikka  häipyikin välillä näkyvistä tien kulkiessa kummusta kummulle.

Hotelli Rural la fabrica oli  tämän kylän lopussa.

Tässä sitä taas odotellaan, että saisimme illallista, jota on luvassa tunnin päästä.

Tämän päivän taival: 32,4 km, reilu 47 000 askellusta, kaloreitakin paloi n. 2000.

Tunnustelua

Olen aika iso

Caminot annos

Banaanin mittainen tauko

Vielä on matkaa

Läpi laitumien

Almaden de la Plata jäi taaksemme noustessamme mäkeä ylös. Ei ollut kummoiset eväät tänäkään aamuna. Samanlaista valkoista leipähöttöä ja marmeladia kahvin kera kuin eilenkin.

Rinkkaan olimme varanneet einestä  lisämuonitusta varten.

Nousimme taas korkeuksiin. Kuljimme läpi valtavien laidunmaitten. Täällä on sioilla, lampailla ja lehmillä todella isot alueet vaellella.

Kuljimme portin jos toisenkin läpi. Alueet olivat piikkilangoin aidattu.

Tänään olikin oikein tungosta tiellä. Meidän lisäksi eteenpäin taivalsi kolme muuta pariskuntaa.

Real de la Jaraan saavuttiin 16,5 km kilometrin taivaltamiseen jälkeen. Pienehkö kylä, useita baareja kuten muuallakin. Ei ole niin pientä kylää ettei siellä muutama baari olisi.

Summanmutikassa sukelsimme hämyisään baariin, josko siellä jotain saisi. Ja saimmehan me, tämän reissun ensimmäiset perunatortillat.

Pieni paussi teki hyvää ja matka jatkui.  Reilu kymmenen kilometriä samankaltaisia laidunmaita ja saavuttiin Monasterio de Rodillaan. Teiden A630 ja A66 risteyskohdassa sijaitsevaan Complejo Leo hotelliin ja sade alkoi. Ajoitus oli kohdillaan.

Jalkojen leputus

Portinvartija

Muinaisen linnan rauniot

Real de la Jara