Aamu valkeni harmaana. Myös täksi päiväksi oli luvattu vähäistä sadetta. Puimme jo lähtiessämme sadevarustuksen yllemme.
Liikenne hotellin edustalla olevalla tiellä oli jo vilkasta.
Tämän päivän reitti alkoi mukavasti suoraan pyörätietä pitkin.
La Varenne - jokea myötäilevä pyörätie kulki tammimetsikön läpi. Puiden oksat kaartuivat kummaltakin puolen tietä luoden kuin katoksen yllemme. Varmaankin kesähelteellä on mukava ajella puiden suojassa auringon polttavalta paahteelta.
Joki solisi vierellämme. Siellä täällä oli pieniä koskenpoikasia,jotka kuohuivat metsän hiljaisuudessa.
Joen reunoistoilla nostivat kilpaa päitään valkovuokot ja kevätesikot. Vielä aamusella hieman nuppuisina yön kylmyydestä.
Ohitimme Pariisista st. Micheliin menevän La Velocenie pyörätien risteyksen. Pariisiin olisi siitä ollut 333 kilometriä.
18 kilometrin pituinen Pyörätie päättyi Flers -nimisen kaupungin laitamille.
Jatkoimme matkaa pieniä hyväkuntoisia maalaisteitä, jotka kulkivat peltojen välissä. Lehmälaumoja laitumilla.
Ilma oli melkoisen viileä. Käsiä paleli, joten pysähdyimme kirkon kupeessa olevaan pieneen kyläbaariin kahville.
Hetken aikaa lämmiteltyämme jatkoimme matkaa. Ja sitten sade alkoi. Ei ollut onneksemme kovinkaan runsasta.
Kuljemme historiallisella Normandian alueella. Siellä täällä näkee muistomerkkejä Normandian maihinnoususta, joka oli läntisten liittoutuneiden armeijoiden tekemä suuri maihinnousu Pohjois-Ranskan rannikolle kesäkuun kuudentena päivänä 1944.
Loppumatkan laskettellimmekin viitisen kilometriä pitkää alamäkeä kohti Logis Les Agriculteurs hotellia. Sadekin ehti jo lakata ja loppupäivä oli pilvipoutainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti