maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kohti Zamoraa

2.4.2016
El Cubo de la Tierra del Vinon jätimme taaksemme varhain aamulla kuulaan kirpeässä säässä. Yö oli huuruttanut maan valkoiseksi ja lätäköt olivat saaneet ohuen jääriitteen.

Kuten monena muunakin aamuna reitti jatkui halki aidattujen laitumien. Vastaamme asteli lammaspaimenen ja muutaman koiran ohjaamana suuri lammaskatras matkalla pellolle.

Matkan edetessä aurinkokin oli noussut korkeammalle lämmittäen kulkijoita. Tuuli oli kuitenkin sen verran viileä, ettei vaatteiden vähennyksille ollut tarvetta.

14 kilometrin jälkeen saavutimme ensimmäisen kylän Villanueva del Campean. Kylän ainoassa avoimessa baarissa söimme munakkaat jotka  vihreän teen kanssa nautimme.  Koska edessämme olisi vielä reilut 20 kilometriä taivalta eikä taipaleella olisi muita kyliä, ostimme mukaamme, tortilla fransesca con pano, eli sämpylä jonka välissä on paistettu munakas.

Matka jatkui laajojen viljapeltojen välissä kulkevaa tietä pitkin. Ihmettelimme kun isoa maissipeltoa ei ollut korjattu, vaan kuivat maissit törröttivät  roikkuen kuivissa varsissa. Mikä lie syynä siihen, ettei satoa oltu korjattu.

Peltotiellä kohtasimme ison noin metrin mittaisen ruskean käärmeen, joka luikerteli piiloon heinien sekaan.

Zamoraan saavuimme 35,5 kilometrin ja työpäivän mittaisen matkan jälkeen.




Avaria maisemia

Maissintähkiä


Rio Duero


Zamora


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti