Zamoran hotellissa saimme ravitsevan ja maittavan aamiaisen, joka oli hyvä startti taipaleelle.
Reitti kulki halki Zamoran kaupungin. Poliisilta kysyimme neuvoa, kun kohtasimme opasteen, joka ohjasi kahteen eri suuntaan. Viittomakielellä asia selkisi ja lähdimme kulkemaan poliisin neuvomaan suuntaan.
Tie kierteli halki teollisuusalueen, romuttuneiden poliisiautojen varaston sekä paikallisen sianjalostustehtaan kautta kohti peltomaisemia.
Ilma oli jo heti aamusta sateisen harmaa ja vettä tihkutteli taivaalta.
Tuuli tuiversi kohtalaisesti.
Tie nousi kukkulan laelle. Nousu tuntui kehossa ja mieli teki vaatteita vähentää, mutta sateen yltyessä emme siihen kuitenkaan ryhtyneet.
Lagar de Avellido, kylässä tuntui vahva espanjalainen parfyymi, lannan pistävä haju.
Ohitimme paikallisen taiteilijan pihan, jossa oli jos jonkinlaista patsasta. Erilaisia Satuhahmoja mm. Punahilkka ja susi, Lumikki ja seitsemän kääpiötä sekä useita eksoottisia villieläimiä, pingviinistä elefanttiin. Vain Hannu ja Kerttu puuttuivat.
Reilun 20 kilometrin kohdalla saavuimme Montamartan kylään. Istahdimme kirkonvierusbaariin ja tilasimme munakkaat. Hetken kuluttua sunnuntain kirkonmenot päättyivät ja baari täyttyi hetkessä ihmisistä, jotka tulivat kirkkokaffeille.
Samaan baariin tuli myös espanjalainen camino, jonka olimme tavanneet aikaisemmin. Hän oli valinnut Zamorasta lähtiessä Portugalin reitin ja oli lopen uupunut tullessaan baariin. Kertoi, että oli hirveä tuuli ja sade ollut sillä suunnalla. Matkasta uupuneena hän päätti jäädä Montamartaan yöksi.
Meidän matkamme kuitenkin jatkui. Ilma näytti suhteellisen kuivalta vaikka olikin pilvinen. Veli- Pekka päätti rohkeasti riisua sadehousut pois arvellen optimistisesti, ettei niitä enään tarvinnut.
Emme päässeet kuitenkaan kovin pitkälle, kun tuuli koveni tuoden rankkasateen. Tallin kulmalla tuulelta suojassa Veli-Pekka, joutui laittamaan sadehousut takaisin jalkaan.
Ohitimme pienet kylät, joissa emme pysähtyneet. Olimme taivaltaneet jo yhdeksän tuntia ja kello läheni kuutta. Väsymys tuntui jaloissa, mutta mieli oli virkeä. Tuuli painoi päät alas ja rankka vesisade kasteli tehokkaasti.
Viimeiset viisi kilometriä kuljimme pikitietä pitkin.
Vihdoin saavuimme Granja de Moreruelaan. Majapaikkamme oli viehättävässä kivitalossa ja olimme siellä ainoat asukit.
Kylän baarissa söimme maukkaan aterian ja tapasimme belgialaiset caminot, Lucin ja Monin.
Päivän matka oli 44,5 kilometriä jota tarvoimme reilut kymmenen tuntia.
Poliisi neuvoo
Valtateiden lomassa
Paikallinen taidenäyttely
Montamarta
Kohti majapaikkaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti