Tänään olikin luvassa kaunis aurinkoinen päivä. Lähtiessämme hotellista aamulla pilvet roikkuivat alhaalla laakson yllä. Matka jatkui eilen alkaneella laskeutumisella alaspäin vuoren rinnettä. Jalat joutuivat siis tänäänkin kovalle koetukselle.
Aamu oli hivenen kolea. Ilma oli sumuinen. Vain muutamia caminoita oli menossa.
Kaikkialla kasvoi kauniisti kukkivia valkoisia pensaita. Nimeä en tiedä, mutta kaikkialla niitä kasvoi. Laventelit antoivat oman tuoksunsa sumuisen aamuun.
Tie oli kivinen ja hivenen liukas eilisen sateen jäljiltä.
Ohitimme aamu-unisen pienen idyllisen kylän.
Matka jatkui edelleen laskeutumisella alaspäin 1200 metristä aina 550 metriin. Maisemat olivat kauniita.
Alhaalla kylässä söimme kunnon aamiaisen, paistetut munat pekonilla sekä pavuilla höystettynä.
Aurinko lämmitti jo meitä ja vaatteita piti vähentää. Aurinkorasvaa käsivarsiin.
Maisemat muuttuivat vähitellen. Viiniviljelyksiä, tosin paljon pienempiä kuin aikaisemmin. Täällä oli jo viinipensaat lähteneet kasvuun.
Ohitimme Ponferradan kaupungin.
Camponarayan kaupungissa kävimme paikallisen viininvalmistajan pullottamossa maistelemassa punaviiniä yhdet lasilliset.
Vielä olisi matkaa n. 5 kilometriä. Matka kuitenkin taittui nopeasti.
Kymmenen tunnin taivalluksen jälkeen saavuimme Cacabelokseen. Hotelli Moncloa San Lorez on viehättävä vanha hotelli aivan kaupungin alussa.
Illalliseksi söimme paikallista taimenta.
Vaikka matka oli pitkä ja ehkä rasituskin tuntuu väsymyksenä niin päivän aikana nähdyt kauniit maisemat haihduttavat väsymyksen pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti