Talon isäntä lähti opastamaan meitä reitille. Olemmehan jonkin verran sivussa varsinaiselta caminoreitiltä. Pitkin peltotietä saavuttiin sitten varsinaiselle reitille, jota jo muutama camino kulkikin.
Ilma oli kohtalaisen tuuleton ja taivas harmaa. Tänään ei olisi aurinkoa tiedossa. Sadepisaroita saimme osaksemme silloin tällöin.
Reitti kulki aivan valtatien reunaa. Aamuliikenne oli vilkasta. Varmaankin töihinmenijöitäkin oli liikenteessä.
Pellot olivat vaihtuneet lähiöiksi. Lähiö toisensa jälkeen ohitettiin. Pikkuhiljaa saavuttiin Leonin kaupunkiin.
León on kaupunki Luoteis-Espanjassa, Kastilia ja Leónin itsehallintoalueessa Leónin maakunnassa. Kaupungissa on 134 012 asukasta, neljännes maakunnan väestöstä ja se on siten maakunnan suurin kaupunki.
Kuljimme kaupungin läpi vajaassa tunnissa. Ihmisiä oli paljon ja liikenne vilkasta.
Veikkauskioskista ostimme kaksi euro jackpotin kuponkia. Täällä rivi maksaa kaksi euroa. Saa nähdä miten menetellään kun voitto osuu kohdalle. Rinkka täyttyy euroista. Mitenköhän sen mahtaa jaksaa kantaa.
Eräästä kaupasta löysin myös jalkapallokeräilykortteja, joita olin pojille luvannut tuoda.
Tropajo del Camino sijaitsee 4 kilometrin päässä Leonista. Hotelli Alfageme löytyi parin kyselyn jälkeen.
Tänään olikin leppoisa reilun kuuden tunnin perjantaipäivän kävely. Jaloille tekeekin hyvää saada levätä.
Vautsi miten vihreää ja kaikki kukkii! Kyllä kelepaa noissa maisemissa tallustaa!
VastaaPoista