Tie N 634 seuraili Deba- joen vierustaa. Liikenne oli vilkasta kumpaankin suuntaan. Paljon oli myös pyöräilijöitä liikkeellä, jotka mennä suhahtivat ohitsemme. Varmaankin olivat ”kilpapyöräilijäitä” sen verran kovaa vauhtia ohitsemme hurahtivat.
13 kilometrin jälkeen poikkesimme asfalttitieltä, pienelle sivutielle. Jos olisin tiennyt mitä tuleman piti, olisimme jatkaneet valtatietä pitkin.
Tie lähti nousemaan yhä ylemmäs. Nousu senkun jatkui. Akun tehotpowerit täysillä, mutta minulta loppui virta. Pakko pysähtyä. Ylämäki oli loputon. Hetki hengen tasausta. Yritin työntää pyörää, mutta sekin oli raskasta.
Veli-Pekka ajoi pyöränsä ylemmäs ja tuli auttamaan minua. Uudestaan pyörän selkään ja loppuhuipennus ylös. Ihan älyttömän kova nousu, kuin pystyseinään .Mutta ylhäällä odotti palkinto. Atlantti siinsi edessämme alhaalla.
Tämä nousu olikin sitten päivän kovin koitos. Alamäkeen lasketellen ja siirryimme taas kulkemaan N 634 pitkin.
Kuinka kaunis luonto onkaan täällä. Monen päivän ylhäällä vuorilla, lehdettömissä maisemissa kulkemisen jälkeen, täällä alhaalla kaikki näyttää niin vehreältä.
Luonnon kauneutta ei voi sanoin kuvata eikä kameraan vangita, vaan sen voi vain omin silmin todeta ja sielun sopukoihin tallentaa.
Ilma oli lämmennyt aamusta ja vaatteiden kevennys oli tarpeen. Kuljimme Atlannin rantaa seurailevaa tietä pitkin. Liikenne oli vilkasta kumpaankin suuntaan.
Ohitimme Zarautzin upean hiekkarannan. Muutamia lainelautalijoita nauttimassa isossa aallokossa.
Pikkuhiljaa ajosta nautiskellen saavuimme Lasarte-Oriaan, jossa yövymme hotelli Txarridunassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti