Emäntämme Marlyn oli loihtinut meille maistuvan aamiaisen, jonka turvin oli hyvä lähteä sunnuntaiaamun pyöräilyyn.
Pienen asfalttie osuuden jälkeen siirryimme polkemaan pitkin pyörätietä halki männikkömetsien.
Kaunis aurinkoinen sunnuntai oli saanut lukuisia pyöräilijöitä liikkeelle.
Atlannin pauhut kuuluivat metsän takaa. Mustarastaat sekä muut laululinnut sirkuttelivat sulosointujaan kulkijoiden korviin. Keltaiset perhosetkin tuntuivat olevan onnessaan auringon lämmöstä.
Rannikkoalueella männikön kätköissä on lukuisia loma-asuntoalueita, jotka vielä uinuvat odotellen tulevaa sesonkia.
Pysähdyimme ihastelemaan laajoja hiekkarantoja, joilla jo muutamat auringonpalvojat olivat nauttimassa lekotellen hienohiekkaisella rannalla.
Ilmassa on paljon mäntyjen siitepölyä, joka on kuorruttanut laukkumme ja pyörän keltaiseksi.
Hyvissä ajoin saavuimme Mimizaniin hotelli du Laciin, joka sijaitsee Lac d’Aureilhanin järven rannalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti