Reittimme alkoi halki kauniin puistoalueen pitkin joen vartta. Linnut lauloivat moniäänisesti ja siivittivät kulkumme.
Ilmassa tuoksui monien kukkien huumaava tuoksu.
Siirryimme kulkemaan asfalttitielle ja siitä alkoikin sitten piiitkä viiden kilometrin uuvuttava nousu 450 metriin merenpinnasta. Nousussa vauhti tippuu melkoisesti. Välillä pitää pysähtyä tasoittamaan hengitystä. Onneksi ilma on mukavan kostea ja hapirikas. Jaksaa jaksaa. Nousu jatkuu yhä ylemmäs ja sumu tiivistyy.
Sitten yht'äkkiä kuulimme sen, käen kukkuvan jossakin vielä ylempänä. Ja se kukkuikin pitkään. Tätä hetkeä olimmekin jo odottaneet.
Ylhäällä kasvoi kauniin muotoisia suuria sypressejä sekä mäntyjä. Näimme myös ensimmäisen kerran eukalyptuspuita kukassa.
Pitkän nousun jälkeen alkoikin sitten pitkä lasku alas laaksoon, peonin kylään. Kylän baarissa nautimme kinkkua paistettujen munien kera.
Pylly penkistä ylös ja matka jatkui. Pieni kylätie vaihtui kivikkoiseksi nousuksi ylös laaksosta. Jostakin seuraamme liittyi pieni iloinen likainen villakoira. Se lähti kanssamme nousemaan mäkeä ylös. Juoksi edessämme ja pysähtyi odottamaaan meitä aivan kuin opastaen kulkijoita eteenpäin.
Nousu jatkui reiluun kahteensataan metriin merenpinnasta. Rinkka painoi niin vietävästi kuin kiviä olisi siinä ollut. Ei auttanut kuin nostaa jalkaa toisen eteen ja punnertaa eteenpäin reilut kuusi kilometriä. Ja tämän jälkeen tietenkin matka jatkui laskulla alaspäin.
Pikkuhiljaa saavutimme Gijonin näköpiiriimme, mutta matkaa hotellille oli vielä seitsemän kilometriä pitkin asfalttitietä.
Gijon on satamakaupunki, jonka rantoja huuhtelee Biskajanlahti. Kaupungissa asuu 227 000 asukasta ja se on Asturian maakunnan väkirikkain kaupunki.
Päivän raskas taival oli reilut 33 kilometriä, johon kulutimme aikaa nipin napin alle kahdeksan tuntia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti