Perinteisen aamupalan, groissantit, hillot ja patongit, voimin lähdimme syyskuiseen kirpakkaan lauantai aamuun .Taivas oli sininen ja ilma tuuleton, vain yhdeksän astetta näytti miittari.
Kuljimme pitkin asfalttitietä kohti Lectourea. Pientä nousua näin ensialkuun. Ohi omakotitaloaleen.
Kuljimme vilja-ja laajojen auringonkukkapeltojen lomitse. Voi vain kuvitella mitä tienoo näyttää kun tuhannet ja taas tuhannet auringonkukat ovat keltaisessa loistossaan.
Aamun koleus kaikkosi pikkuhiljaa, kun aurinko alkoi lämmittää. Saavuimme alueelle, jossa metsästäjäpartio oli väijyllä. Koirat haukkuivat jossakin kauempaa ja silloin tällöin kuului haulikonlaukauksia. Huomioliivipukuiset väijymiehet seisoskelivat pellon laidalla aseet olallaan.
Yht'äkkiä mukaamme putkahti jahtikoira. Metsästäjä huuteli vimmoissaan koiraa, mutta se tulla jolkutteli , kello kaulassaan meidän perässä.
Kohta paikalle kurvasi auto, jossa oli pieni peräkärry täynnä koiria. Emme jääneet katsomaan saivatko karkulaisen kiinni.
Taivaalle oli kertynyt pilviä, jotka uhkaavasti enteilivät sadetta. Tuuli koveni ja jo ensimmäiset sadepisarat putoilivat kasvolle. Laitoimme sadetakit päällemme. Sade teki pellon pientareella kulkevan polun iljanteiseksi ja muta tarttui kenkien pohjaan.
Sadetta kestikin reilun tunnin verran.
Pellon pientareella havaitsimme pienen käkkyräisen puun, jonka oksilla riippui pieniä päärynöitä. Ihanan makean meheviä päärynöitä mutustelimme pieneen nälkääm. Samaisen pellon pientareella oli luumupuu, jonka oksilla riippui vielä muutamia luumuja, jotka napsimme suihimme.
Mäen harjanteelta näemme Lectouren kaupungin. Vielä oli kuitenkin noustava muutama mäki ja toinen alas.
Hotellimme olikin oivallisesti heti kaupumgin alussa. Suihkuun ja illalliselle.
Matkaa kertyi tälle päivälle 33 kilometriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti