Tuttuun tapaan reitti lähti nousemaan mäen päälle,nostaen hien pintaan . Sadekin jo laantui ja riisuimme takit rinkkaan. Muutama muukin aamuvarhainen kulkija oli menossa samaan suuntaan.
Ohittelimme isoja maissipeltoja ja kuivaamoon, jossa oli vaunut täynnä kerättyjä maissitähkiä. Jokaisessa vaunussa oli oma puhallin, joka kuivatti maisseja.
Tien varrella kasvoi viikunapuita. Tuoreet suoraan puusta poimitut viikunat maistuivat erinomaisilta.
omenapuun näköisestä puusta nappasimme hedelmän, jonka pinta oli aivan nukkainen. Hedelmä muistutti suuresti omenaa. Halkaisimme sen ja maistoimme sitä, se oli kova eikä maistunutkaan omenalta. Myöhemmin selvisi, että kyseessä on kvitteni, josta tehdään mm. hilloa.
Matkan varrella näimme ensimmäiset viiniköynnökset, joissa kasvoi houkuttelevan näköisiä tummia rypäleterttuja. Pitihän niitä tietysti vähän maistella. Näkö oli parempi kuin maku.
Näimme myös ensimmäiset sikapossut jotka röhkivät omassa aitauksessaan, katsellen uteliaina pienillä siansilmillään ohikulkevia matkaajia.
Kuten monta kertaa aiemminkin määränpäämme sijaitsi alhaalla laaksossa, jonne laskeuduttiin jyrkkää tietä pitkin parisen kilometriä.
Hotelli löytyi helposti. Kunnon suihku ja hyvän kokoinen huone tuntui taivaalliselta. Illalla söimme hotellin ravintolassa hyvän illallisen., jonka jälkeen vaivuimme syvään uneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti